Mieleni Maassa

Tällä hetkellä olen mielenterveyskuntoutuja. Minulla on mielenterveyden sairaus, masennus, ja tällä hetkellä koitan päästä takaisin normaaliin elämään kiinni. Kuntoutuminen on jo sinällään suhteellisen raskasta, mutta asenneilmapiiri kuntoutujan ympärillä joko helpottaa tai vaikeuttaa vielä lisää.  Mielenterveyden sairaudet ovat erikoisia, ja ihmisen mieli on vaikea käsittää. Jos sairastuu mielen sairauteen, jo se matka terveestä diagnoosiin on pitkä. Siitä on vähintään yhtä pitkä matka, joskus paljon pidempi, ehkä koko loppuelämän mittainen matka kuntoutumiseen. Joskus on mahdollista kuntoutua takaisin täysin terveeksi, mutta se matka on pitkä ja täynnä mutkia ja mäkiä.  Oma tilanteeni on tämä: sain diagnoosin helmikuussa 2017, keskivaikean ja vaikean välillä oleva masennus, oireillut olin jo pitkään ennen sitä. Minusta näkyi se, että olin sairas. Olin laihtunut paljon myös syömishäiriöoireilun takia, olin kalpea ja väsynyt. Niistä ajoista en enää paljoa muista, m...

Taas on tullu se olo etten tiiä yhtään kuka ja millanen mää oon. Oon just semmonen itseään etsivä nuori aikuinen. Klisee. Jostain syystä tää olo ahistaa mua. Niinkuin monet muutkin asiat nykyään. Kirjotin yhteen tekstiin näin: Nyt masennus on erilaista. Kuoren sisällä ontto, tyhjä massa. Muisti on yhtä lyhyt kuin kanalla ja voimat loppuu ennenku ehin ees käyttää niitä. Se on kuristavaa tunnetta kurkussa ja pelkoja. Tunteiden aaltoilua. Sitä että se vain on minussa. Se on osa minua. Bdi kyselyssä pisteitä sain keskivaikeaan masennukseen viittaavan määrän. Luulin olevani terve, kunnes havahduin pelkoihin ja sain lääkäriajan. Onneksi nyt saan apua ja tukea. Eikä enää hävetä olla avun piirissä. Tuen tarpeessa. Jos on vinkkejä hyvästä kela-terapeutista Kuopion alueella niin saa vinkata. En jaksa enää olla masentunu. En jaksa sitä samaa paskaa mitä oon kokenu aikasemmin, ja mistä luulin päässeeni jo eroon. Toisaalta nyt tää on erilaista ja avun hakeminen menee jo rutiinilla (melkein aina...

Sain lähetteen psykiatrian keskukselle. Takaisin kpk:lle. En selvinnytkään yksin. Tarviin vielä apua. Ja työkaluja siihen, miten pärjään tulevaisuudessa. Kun tulee uusi syksy, kun elän omassa kämpässä omaa elämää, kun tulee elämänmuutos, työpaikka, opiskelut. Miten sitten selviän? Jännitin lääkärikäyntiä paljon, ihan niinkuin aina. Se meni hyvin, ihan niinkuin aina. Miks aivot eivät opi, että jännittäminen on turhaa energianhukkaa? Kun koko aamun jännittää, eikä ole edellisenä yönä nukkunut kovin hyvin, voimat on ihan lopussa jo iltapäivällä. Jännittäminen on aika raskasta, ja vaikeista asioista puhuminen. Se se vasta raskasta onkin, vaikkakin ainoa keino selvitä taas vähän eteenpäin. Täyttä työtä tämä sairastaminen ja toipuminen, palkkaa jos vielä saisi. Joskus kirjoitin, että minulle tuli tunne, etten enää ole masentunut. En ollutkaan. Silloin. Kuntoutuminen ja toipuminen päätti ottaa vähän takapakkia, ja vaikka en haluaisi sitä itselle saati kenellekkään muulle myöntää, kyllä, m...

Ajattelin kirjoittaa peloistani, asioista joiden pelkään tapahtuvan, pelkään välillä niin etten uskalla liikkua. Etten uskaltaisi elää. Kun pelkää niin että pelkää toteuttavansa kaikki pelkonsa. Pelko. Monesti pelkään itseäni, pelkään etten hallitse itseä ja joku ottaa minusta otteen, enkä pääse siitä pois. "Istun sängynlaidalla, aivoissa ei ole muuta kuin mustaa. Kädessäni on partaterä. Niin terävä ja niin ohut. Se piirtää käsivarteeni punaisena hehkuvia viivoja. Se ei satu, se vain tuntuu. Se helpottaa, haavoista valuu paha olo pois. Hetkeksi. Kunnes se palaa puolet suurempana. Ja lisänä syylisyys, ei tätä olisi saanut tehdä." "Juoksen, juoksen ja juoksen. En näe oikein eteenkään, mutta jatkan juoksua, en tunne mitään, mutta juoksen. En ole syönyt moneen päivään käytännössä mitään, juonut vettä ja syönyt porkkanan ja kalkkunasiivun. Silti peilistä katsoo norsunkokoinen minä. Muutamat ruoat, jotka söin väkisin muiden kanssa, oksensin lähimetsään. Kävin kävelyllä...

Istun yksin saunan lauteilla ja annan löylyn lämmittää selkää ja olkapäitä. Istun enkä tee muuta kuin heitän löylyä niin että joudun irvistämään. Lämpö leviää ympäri kehoa. Olen yksin. Pitkästä aikaa olen vain minä ja omat ajatukset. En pääse niitä karkuun. Heitän vaan lisää löylyä että saisin pääni äänet hiljemmiksi. En jaksaisi edes omia ajatuksiani. En jaksaisi mitään. Edellisenä iltana säikähdin omia ajatuksiani. Pahat, pelottavat ajatukset tulee välillä mieleen. Tähän asti olen pyyhkinyt ne pois ja täyttänyt mielen kaikella muulla. Se toimi ihan hyvin, ajatukset unohtui. Kuitenkin, edellisenä iltana ajatukset olivat niin voimakkaita, että itseni satuttaminen oli liian lähellä. Säikähdin. Oman itsen ja omien ajatusten pelkääminen on varmaan pahinta mitä tiedän. Pelkään että joskus aivoissani naksahtaa enkä enää hallitse itseä ja omia tekoja. Että masennus ja syömishäiriöoireet saa aikaan jotain pahaa. Ei tämä voi jatkua enää näin. En voi jatkuvasti elää enemmän tai vähemmän pel...

Kun masennus yrittää tulla takaisin elämään. Valehtelee, ettei kukaan sinusta oikeasti välitä. Muistuttelee, että eihän sinulla ole ystäviäkään. Vertaa, että katso; nuilla on toisensa, sinulla ei ketään. Pitää hereillä keskellä yötä. Ja muistuttaa, ettei koulupaikkaa tullut. Et sinä kelpaa kenellekkään. Pelottelee, että jos sairastuu pahemmin. Jos sinulla onkin pahempia mielenterveysongelmia kuin "vain" keskivaikea masennus..? Herättää epäluuloa muiden suhtautumisessa itseen; huomasitko miten säälivästi työkaveri katsoi sinua..? Muistuttaa aikasemmasta, jolloin edessä ei näkynyt valoa. Silmät melkein ummessa Ei suostu nukahtamaan Väsyneillä käsillä pidän sisimpääni kokonaisena Puristaa paloja nyrkeissä Saan haavoja kämmeneen Verenpisara värjää lattian Katson käsiin ja näen ruusun rutattuna Jota ei enää saa ehjäksi Teksti on fiiliksiä joku aika taaksepäin.

Väsymys. Miten kesä ja lämpö voi viedä voimia niin paljon. Viime aikoina olen nukkunut huonosti. Päivisin olen normaalia väsyneempi. Jaksan tehdä asioita, mutta paljon myös lepään. Toivottavasti tämä ei jatku kovinkaan pitkään, uniongelmat on ehkä inhottavampia mitä tiiän. Okei ei ihan mutta melkein. Mulla on kaks päivää työkokeilua jäljellä tälle kesälle. On ollut mukavaa, mutta toisaalta oma olo on sellainen, että pidän ihan mielellään kesäloman ja jatkan uusin voimin elokuussa. Tietysti pelkään myös syksyä. Koska neljä (vai oliko se viisi) viimeisintä syksyä on ollut mulle vaikeita. Yritän antaa tälle tulevalle syksylle mahdollisuuden olla hyvä. Olen myös nauttinut lämpimistä kesäpäivistä ja ihanista illoista. Käynyt uimassa ja lenkkeillyt ja syönyt jäätelöä. Auringon paahtama viilenevä ilma Kaipauksen tuntua iholla Päivän lämpö viivyttelee lähtöä Ja yhtäkkiä on poissa Jäljelle jäänyt tuoksu lohdusta Se kertoo kesän olevan yhden yön mittainen