Mieleni Maassa

Katsoin yhden ihanan mystorya. Hän puhui siitä miten lapsuuskuvassa oleva pieni ihminen on hassu ja silti häntä rakastettiin. Että minne se tunne siitä välillä katoaa, miksi ei muista että minua rakastetaan. Tästä tuli minulle niin hyvä mieli. Lapsuuteni oli ihana, sain elää sisarusten keskellä ja olla kotona esikoulun alkamiseen asti. Vanhempien huomio oli tietysti myös muualla. Silti aina oli seuraa ja leikkikavereita. Tämän ansiosta minulla on läheiset välit kaikkiin sisaruksiini. Tiedän, että jokainen heistä välittää ja rakastaa ja on aina tukena ja turvana. Kolmen isoveljen ja yhden pikkuveljen suojissa tiedän, että jos minua joku yrittää satuttaa, en varmasti jää ilman turvaa. Isosisko on enemmän kuin sisko, ystävä. Samoin kaksi pikkusiskoani. Tiedän, että vaikka en luottaisi omiin siipiini, tai tulisi elämässä mitä tahansa vastaan, minulla on perhe johon voin luottaa 100%. Ja tiedän, että kelpaan tällaisena kuin olen. Ja vaikka itse en hyväksyisi itseäni tai osaisi rak

Tää talvi oli mulle valoisampi. Voimat alkaa pikkuhiljaa palailla normaalimpaan suuntaan, mieliala on selkeästi parempi ja hymy, nauru ja ilo on taas luontevasti osa minua. Ihan niikuin kuuluu. Olen tainnut joku aika sitten kirjoittaa tasapainon löytämisestä. Se on minulla vieläkin asia, mihin joudun kiinnittämään huomiota hieman enemmän. Syylisyyden iskiessä päälle yritän parhaani mukaan muistuttaa, ettei minun tarvitse jaksaa kaikkea. Ja lepääminen on minulle tärkeää, eikä siitä tarvitse kokea syylisyyttä tai pettymystä itseen. Kevät ja lämpö ja aurinko on aivan tervetulleita. Tuntuu hyvältä kokea kevät aidommin, viime keväästä en muista muuta kuin pahan olon.. Tämä kevät on minulle kevät pitkän kaamoksen jälkeen. Pimeän ja kylmän jälkeen oion siipiäni ihmetellen valoa ja auringon lämpöä. Kevään ääniä, tuoksua. Varovasti lämmittelen itseni vetreäksi talviunesta. Kuivatan siivet kevätaurigossa, ja varovasti, vähän kerrallaan kokeilen siipien kantavuutta, nousen aluksi matalalle, kun