Kävin lääkärillä

Sain lähetteen psykiatrian keskukselle. Takaisin kpk:lle. En selvinnytkään yksin. Tarviin vielä apua. Ja työkaluja siihen, miten pärjään tulevaisuudessa. Kun tulee uusi syksy, kun elän omassa kämpässä omaa elämää, kun tulee elämänmuutos, työpaikka, opiskelut. Miten sitten selviän?

Jännitin lääkärikäyntiä paljon, ihan niinkuin aina. Se meni hyvin, ihan niinkuin aina. Miks aivot eivät opi, että jännittäminen on turhaa energianhukkaa? Kun koko aamun jännittää, eikä ole edellisenä yönä nukkunut kovin hyvin, voimat on ihan lopussa jo iltapäivällä. Jännittäminen on aika raskasta, ja vaikeista asioista puhuminen. Se se vasta raskasta onkin, vaikkakin ainoa keino selvitä taas vähän eteenpäin. Täyttä työtä tämä sairastaminen ja toipuminen, palkkaa jos vielä saisi.

Joskus kirjoitin, että minulle tuli tunne, etten enää ole masentunut. En ollutkaan. Silloin. Kuntoutuminen ja toipuminen päätti ottaa vähän takapakkia, ja vaikka en haluaisi sitä itselle saati kenellekkään muulle myöntää, kyllä, minä olen masentunut.

Nyt se on erilaista, kuin aikaisemmin. Saatan olla iloinen ja nauraa, jutella ja touhuta. Leivon, siivoan, urheilen tai teen käsitöitä. Hoidan lapsia. En osaa kuvata tätä tunnetta. Vähän sameaa, värejäkin näen, ääriviivat eivät ole tarkkoja (pitäisi kyllä varmaan uusia taas silmälasit), askel ei vain ole kovin kevyt, vähän tahmea. Hyvät serotoniin takaisinottajat, voisitteko päästää sen serotoniinin menemään, kaipaan sitä elämääni. Terveisin Minä