Minäkö mt-kuntoutuja?

Tällä hetkellä olen mielenterveyskuntoutuja.

Minulla on mielenterveyden sairaus, masennus, ja tällä hetkellä koitan päästä takaisin normaaliin elämään kiinni. Kuntoutuminen on jo sinällään suhteellisen raskasta, mutta asenneilmapiiri kuntoutujan ympärillä joko helpottaa tai vaikeuttaa vielä lisää. 

Mielenterveyden sairaudet ovat erikoisia, ja ihmisen mieli on vaikea käsittää. Jos sairastuu mielen sairauteen, jo se matka terveestä diagnoosiin on pitkä. Siitä on vähintään yhtä pitkä matka, joskus paljon pidempi, ehkä koko loppuelämän mittainen matka kuntoutumiseen. Joskus on mahdollista kuntoutua takaisin täysin terveeksi, mutta se matka on pitkä ja täynnä mutkia ja mäkiä. 

Oma tilanteeni on tämä: sain diagnoosin helmikuussa 2017, keskivaikean ja vaikean välillä oleva masennus, oireillut olin jo pitkään ennen sitä. Minusta näkyi se, että olin sairas. Olin laihtunut paljon myös syömishäiriöoireilun takia, olin kalpea ja väsynyt. Niistä ajoista en enää paljoa muista, muuta kuin mustan massan ja epämääräisen pahan olon. Olin sairaslomalla, välillä yritin käydä töissä mutta eihän siitä mitään tullut. Kävin Kuopion nuorisovastaanotto Sihdissä ja välillä myös muilla lääkäreillä. Asuin välillä omillani ja muutin takaisin kotikotiin. Kesäkuusta 2018 huhtikuuhun 2019 kävin Kuopion Psykiatrian keskuksella. Kun käynnit loppui, olo oli helpottunut, jännittynyt ja samalla toiveikas. Tuli kesä, meni hyvin, tuntui että aloin oikeasti toipua. Tuli loppukesä ja pelko. Tähän asti hyvin moni syksy on ollut minulle vaikea, ja masennuksen myötä vielä vaikeampi. 
Työkokeilu uudessa paikassa alkoi. Väsymys lisääntyi, tuli taas univaikeuksia, sydämentykytystä, pahaa oloa, itsensä satuttamista, pelkoja ja ahdistusta. Masennuskyselyn tulos oli taas keskivaikean masennuksen puolella. Ensin tuli epätoivo.
En jaksa enää samaa mustaa massaa. Mutta sain apua, ja käynnit KPK:lla on taas jatkuneet. Nyt olo on hieman turhautunut ja erittäin väsynyt. Kuitenkin nyt on mukana pieni valonsäie, joka muistuttaa minua siitä, että voin parantua. 

Kuntoutuminen on prosessi, joka vaatii aikaa ja voimia. Se vaatii halua parantua, se vaatii motivaatiota. Matkaan kuuluu askel eteen, kaks taakse, ja taas uusi nousu ja vähän helpompaa välillä. Kunnes tulee kompastus, ja ollaan taas rähmällään ja polvet ruvella. Niinä hetkinä ei saa menettää toivoa paremmasta. Toivoa tarvitaan, paljon. Eikä tästäkään matkasta onneksi tarvitse yksin selviytyä.

Toivoisin että minun ympärillä olevat ihmiset ymmärtäisivät ettei kuntoutuminen ole suora tie. Vaikka välillä olen reipas ja iloinen, käyn pääni sisällä jatkuvaa ponnistelua masennuksen ja syömishäiriöajatusten kanssa. Voin jo ulospäin näyttää terveeltä, mutta kuitenkaan se sairaus ei ole kokonaan poissa. Pään sisällä tehty työ vaatii yhtälailla palautumista ja lepoa, kuin mikä tahansa paljon voimia vievä työ. Joskus vielä paljon enemmän. 

Tällä hetkellä minulla on ulkopuolelta määrätty loma menossa. Työkokeiluohjaajani, joka on myös sairaanhoitaja, määräsi minulle tämän. Ja tätä minä nyt tarvitsin kaikista eniten. En itse tajunnut sitä, olisin huomannut loman tarpeen luultavasti siinä vaiheessa, kun voimat on kulunut niin loppuun ettei mitään muuta iloa lomasta olisi kuin uni ja lepo. Nyt vielä jaksan tehdä mielekkäitä ja kuntoutumista edistäviä asioita. 

Joku voisi ihmetellä miksi olen lomalla, kun selvästi jaksaisin olla työkokeilussakin. Mutta tässä vaiheessa, kun kuntoutuu mielen sairaudesta, on etsittävä tasapainoa oman jaksamisen, työkokeilun, muun vapaa-ajan tekemisen ja levon kanssa. Jos toisella puolella puntaria on oma jaksaminen/kuntoutuminen, toiselle puolelle mahtuu vain pieni pala kerrallaan muita asioita. Lepoa pitäisi mahtua aina tarpeeksi. Jos lepoa tarvitseekin enemmän, pitää karsia työkokeilusta tai muusta tekemisestä. Ja jos haluaa tehdä jotain muutakin kuin töitä, on niistä karsittava. 

Normaalisti terveellä ihmisellä toiselle puolelle mahtuu sopivat palat kaikkea. Kuntoutujalla lepo on isossa roolissa, ja mielekäs tekeminen, joka edistää toipumista pitäisi mahtua ainakin joissain määrin mukaan. Joskus työkokeilu pitää jättää taka-alalle, jotta tasapainon löytää. Kun kuntoutuminen etenee, on työkokeilukin tärkeä, ja sitä voi olla ehkä jossain kohtaa enemmänkin. Toki tällä hetkellä oma tilanteeni ei salli enempää töitä. 

Mielenterveysongelmista toipuminen on sinänsä hankala asia, koska kukaan muu ei näe missä tilanteessa olet. Kukaan muu ei voi sanoa kuinka paljon töitä jaksat tehdä tai milloin olet täysin terve. Itse on oman vointinsa asiantuntija. Ja aina ei itsekään ole aivan perillä siitä, missä mennään. Otappa siitä sitten selkoa. 

Mielenterveys on iso kokonaisuus ja toivon, että ymmärrys sairastuneita, kuntoutujia, pitkäaikaissairaita ja niitä joilla sairaus uusiutuu, lisääntyy. Ymmärrys siitä, että sairastunut tai kuntoutuja voi olla minkä näköinen vain, luokan reippain tai se, kenestä ei koskaan olisi uskonut. Ymmärrys siitä, että mielenterveys on meillä kaikilla. 

Joku päivä tässä oli itsemurhien ehkäisypäivä. Joka päivä voisi olla sellainen päivä, että pidettäisiin toisista huolta ja kysyttäisiin mitä kuuluu. Sen kysymyksen jälkeen olisi hyvä myös kuunnella. Ettei kukaan jäisi yksin.