Mieleni Maassa

Hiljainen huone. Tätä tarviin nyt, hiljaisuutta. Mutta miten löytää tasapaino hiljaisen olemisen ja muun elämän välillä. Tarvitsen molempia elääkseni ja jaksaakseni, mutta jos jompaakumpaa on liikaa, väsyn, ahdistun ja kierre on valmis. Tällä hetkellä pienikin ääni meinaa saada pääni pakahtumaan. Räjähtämään. Tuntuu, ettei kaikki  tieto, äänet ja aistiärsykkeet enää mahdu pääni sisälle. Ja jotta saan sen tukon purettua, tarvitsen hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Ainakin kokonaisen päivän. Omia ajatuksia, omia tekemisiä. Tarvitsen tilaa itselleni. Laitan päälle mukavimmat vaatteet mitä löydän, ulkoilen jos siltä tuntuu, otan päiväunet jos tarvitsee, neulon jos huvittaa, kirjoitan jos on inspiraatiota tai istun koneella jos tekee mieli, ja syön mitä haluan. Tasapainon löytäminen on minulle elinehto. En voi elää pitkään kummallakaan laidalla, vaikka muutaman viikon voinkin. Sitten tarvitsen jo lepotauon. Minulle lepoa tuo tuttu ja oma ympäristö. Omat tärkeät tavarat, oman näköinen ...

Minulla on terve kroppa, vaikka paljon olen sille velkaa. Univelkaa kertyy huomaamatta aina enemmän ja enemmän. Vaikka tiedän kehoni (ja mieleni) tarvitsevan unta ja lepoa. En ole kuunnellut kehoni viestejä, olen laiminlyönyt sen tarpeita. Olen aiheuttanut nälkävelkaa. Tai syömishäiriö sen on aiheuttanut. Univelka kuitataan nukkumisella ja nälkävelka syömällä. Elimistö tarvitsee ruokaa ja ravintoaineita, ja välillä minun elimistöni on joutunut sinnittelemään liian vähällä energialla. Silti se on pitänyt minut kasassa, terveenä. Siitä olen kiitollinen. Aijon opetella kuuntelemaan kehoni ja mieleni viestejä, vaikka ne välillä ovatkin ristiriidassa keskenään. Annan itselleni luvan syödä ja levätä. Ja ravitsemusterapeutin ohjeen mukaan juon enemmän kaakaota.