Rakastuin liikkumiseen, siihen tunteeseen, kun lihasta polttaa ja hiki valuu ohimolta poskelle. Siihen fiilikseen, kun huomaa, että minähän pystyn tähän. Siihen ihanaan uupumukseen ja väsymykseen, mikä reippaan treenipäivän ja saunan jälkeen tulee.
Liikkumisesta oon tykännyt aina ja urheilustakin pitkään. Tavoitteita minulla ei ole ollut ikinä, jos ei syömishäiriöaikaista kalorien polttamista ja laihtumista lasketa. Joskus juoksin paljon, pitkiäkin lenkkejä, nykyään tykkään monipuolisesti käydä salilla (paitsi nyt tämän koronan aikaan..), tehdä kehonpainotreenejä, lenkkeillä, joogailla ja mielelläni pelaisin sulkapalloa, jos siihen olisi mahdollisuus.
Tässä on lähiaikoina tullut mietittyä myös sitä, että olen yhä syömishäiriöstä toipuva, ja miten saisin tasapainon pysymään. Kun jotkut asiat minulla tuppaa menemään vähän yli. Varsinkin silloin, jos elämässä meinaa olla liian paljon tapahtumaa, tai tulee yllättäviä tapahtumia ja tarvitsen kontrollin tunnetta omaan elämääni. Toisinaan pitäisi muistaa vain olla, tai malttaa tehdä kevyempi treeni.
Olen koittanut miettiä itselleni syitä liikkumiseen, joissa missään ei tule esille ulkonäkö, paino, rasvan määrä tai mittanauha:
<3 Kehostani tulee voimakas
<3 Nukun paremmin
<3 Saan purkit auki ilman apua
<3 Jaksan fyysistäkin työtä
<3 Ruoka maistuu paremmin
<3 Keskittyminen paranee
<3 Sh-ajatukset vähenee
<3 Ahdistus vähenee
<3 On hyvä olo itsestä
<3 Ajatukset selkenee
Näiden lisäksi minulla on ollut jo usein ajatus että olen kaunis ja kroppani on juuri sopivan kokoinen. Tämä tuntuu hullulta ja oudolta, mutta olen onnekas, että ajattelen toisinaan itsestäni jo hyvin kauniisti. Koen, että urheilulla on ollut iso merkitys siihen, miten nykyään itsestäni ajattelen, miten syön ja mitä näen peilistä. Sillä on ollut valtavan iso ja positiivinen vaikutus minäkuvaani ja kehonkuvaani, joka toisinaan on ollut hyvin kieroutunut ja vääristynyt.
Jos koet, että sinun kohdallasi syömishäiriö aiheuttaa pakkoliikuntaa, mitä se hyvin usein valitettavasti aiheuttaa, ole varovainen liikkumisen suhteen. Onneksi en aloittanut salilla käymistä, kun olin sairaampi, siitä olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä toipumisessa. Toipumisen alkupuolella jooga ja kävely olivat minulle turvallisia liikkumisen muotoja. Jos juoksin, tein sen verenmaku suussa ja vähän liian pitkän lenkin. Nykyään osaan jo olla armollinen ja kävellä juoksemisen sijaan, jos meinaa voimat loppua.
Kun teen salilla hauiskääntöjä (tällä hetkellä kotona käsipainoilla..) tulee olo, että tällä voimalla voitan viimeisetkin syömishäiriön äänet, puristan vahvoilla käsillä pieniksi muruiksi roskakoriin.
Liikkumisesta oon tykännyt aina ja urheilustakin pitkään. Tavoitteita minulla ei ole ollut ikinä, jos ei syömishäiriöaikaista kalorien polttamista ja laihtumista lasketa. Joskus juoksin paljon, pitkiäkin lenkkejä, nykyään tykkään monipuolisesti käydä salilla (paitsi nyt tämän koronan aikaan..), tehdä kehonpainotreenejä, lenkkeillä, joogailla ja mielelläni pelaisin sulkapalloa, jos siihen olisi mahdollisuus.
Tässä on lähiaikoina tullut mietittyä myös sitä, että olen yhä syömishäiriöstä toipuva, ja miten saisin tasapainon pysymään. Kun jotkut asiat minulla tuppaa menemään vähän yli. Varsinkin silloin, jos elämässä meinaa olla liian paljon tapahtumaa, tai tulee yllättäviä tapahtumia ja tarvitsen kontrollin tunnetta omaan elämääni. Toisinaan pitäisi muistaa vain olla, tai malttaa tehdä kevyempi treeni.
Olen koittanut miettiä itselleni syitä liikkumiseen, joissa missään ei tule esille ulkonäkö, paino, rasvan määrä tai mittanauha:
<3 Kehostani tulee voimakas
<3 Nukun paremmin
<3 Saan purkit auki ilman apua
<3 Jaksan fyysistäkin työtä
<3 Ruoka maistuu paremmin
<3 Keskittyminen paranee
<3 Sh-ajatukset vähenee
<3 Ahdistus vähenee
<3 On hyvä olo itsestä
<3 Ajatukset selkenee
Näiden lisäksi minulla on ollut jo usein ajatus että olen kaunis ja kroppani on juuri sopivan kokoinen. Tämä tuntuu hullulta ja oudolta, mutta olen onnekas, että ajattelen toisinaan itsestäni jo hyvin kauniisti. Koen, että urheilulla on ollut iso merkitys siihen, miten nykyään itsestäni ajattelen, miten syön ja mitä näen peilistä. Sillä on ollut valtavan iso ja positiivinen vaikutus minäkuvaani ja kehonkuvaani, joka toisinaan on ollut hyvin kieroutunut ja vääristynyt.
Jos koet, että sinun kohdallasi syömishäiriö aiheuttaa pakkoliikuntaa, mitä se hyvin usein valitettavasti aiheuttaa, ole varovainen liikkumisen suhteen. Onneksi en aloittanut salilla käymistä, kun olin sairaampi, siitä olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä toipumisessa. Toipumisen alkupuolella jooga ja kävely olivat minulle turvallisia liikkumisen muotoja. Jos juoksin, tein sen verenmaku suussa ja vähän liian pitkän lenkin. Nykyään osaan jo olla armollinen ja kävellä juoksemisen sijaan, jos meinaa voimat loppua.
Kun teen salilla hauiskääntöjä (tällä hetkellä kotona käsipainoilla..) tulee olo, että tällä voimalla voitan viimeisetkin syömishäiriön äänet, puristan vahvoilla käsillä pieniksi muruiksi roskakoriin.
Kommentit
Lähetä kommentti