Minä, itsekeskeisyys ja oma napa

Maaret Kallio kirjoitti uusimmassa kolumnissaan toivovansa uuden vuosikymmenen ajaa ohi yltiöyksilöllisyyden korostamisen ohi, kohti aidompaa inhimillisyyttä ja rikkaampaa toivoa.

Tätä toivon minäkin. Viime vuosina on tuntunut, että minä, minä ja minä, itsekeskeisyys ja oma napa, on ne asiat, joihin kiinnitetään huomiota niin paljon, että unohdetaan, että täällä me olemme yhdessä, toinen toisiamme varten.

Miten minä koen asiat, miltä minusta tuntuu, miten minua tulee kohdella. Ja ei, omaa itseä ei toki kannata unohtaa. Mutta herää kysymys, milloin katsoit ympärillesi, milloin viimeksi teit jotain hyvää toiselle? Mikä fiilis siitä tuli?

Joulu on aikaa kun ihmiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen, auttavat vähävaraisia perheitä, jotta jokaiselle tulisi joulu, vievät lahjoja joulupatoihin. Ja se on ihanaa, se on oikein ja niin kuuluukin toimia. Mutta miksi vain jouluna?

Kun vuosi vaihtuu, moni tekee lupauksia laihdutuksesta, terveellisestä elämäntavasta, elämänmuutoksista tai karkkilakosta. Keskitytään siihen, miten minä olisin hieman parempi, reippaampi, kauniimpi ja onnellisempi. Voisiko onnellisuus syntyä joskus siitä, kun saa toiselle hyvän mielen ja onnellisen päivän? Mitä onkaan lähimmäisenrakkaus?

Vuodessa on 365 päivää, ja jokaisena päivänä joku tarvitsisi ystävää, ruokaa, lapselle vaatteita, avustajaa apteekkiin, lastenhoitoapua, tukihenkilöä.. Tulee pääsiäinen, vappu ja juhannus. Voisiko tänä vuonna keskittyä oman navan sijaan siihen, että muillakin olisi hyvä olla.

Omaa itseä ei kuitenkaan kannata unohtaa. On muistettava levätä, ulkoilla, olla yksin tai rakkaimpien kanssa. Kun voi itse hyvin, pystyy auttamaan ja olemaan ilona ja apuna toisillekkin.