Olen sairastanut syömishäiriön. Tuon lauseen kirjoittaminen tuntuu jollain tavalla omituiselta. Minulla ei ole diagnosoitu syömishäiriötä, mutta olen oireillut vahvasti, ja koen, että sairastuin, ja onnekseni sain apua ennen kuin tilanne olisi mennyt siihen, että minulle olisi diagnosoitu kyseinen sairaus.
“Henkilö voi esimerkiksi sairastaa laihuushäiriön oirekuvan mukaista syömishäiriön muotoa, mutta hänen painonsa ei ole laskenut niin paljon, että laihuushäiriön diagnoosin voisi asettaa.”
Lainattu teksti on syömishäiriökeskuksen sivulta, aiheesta epätyypillinen syömishäiriö. (Tässä linkki kyseiselle sivulle.) Painoni ei ehtinyt laskea niin paljoa, että olisin “saanut” diagnoosin. Kuitenkin ajatukset ruuan, kehon ja liikkumisen suhteen olivat vääristyneet ja syömisen kontrollointi ja syömisestä seurannut syyllisyys olivat minulle arkipäivää.
Olen kirjoittanut aikaisemminkin syömishäiriöstä, tässä linkkejä teksteihini:
Velkaa keholle
Muutama sana kehopositiivisuudesta
hyvä juuri näin
Opettelen rakastamaan
Hymyn takana
"Olisin ihanampi, parempi ja kauniimpi.."
Tänään kävin toisen kerran samalla ravitsemusterapeutilla. Juteltiin syömishäiriöoireilusta ja -ajatuksista, elämäntilanteesta ja fodmap-ruokavaliosta. Oli mukava jutella vaan siitä, ihmisen kans joka tietää nää jutut kaikista parhaiten. Ravitsemusterapeutti sano mulle että oon paljon vahvemmilla kuin syömishäiriö. Ja ajatukset, joita välillä tulee on enemmän semmosia, että ne muistuttaa mua, että pidän huolta siitä että syömistä en lähe kontrolloimaan. Ja kun mää tunnistan ne ajatukset ja ne riskitilanteet millon syömishäiriöoireet saattais nostaa päätään, niin pystyn sillon skarppaamaan enemmän siihen että syön riittävästi.
On ollu jännä huomata, miten voimakkaita tunnereaktioita itessä herättää vaa´alla käyminen tai mittanauhan näkeminen. Niinkun ravitsemusterapeutti sano, käyn nyt läpi niitä vuoden takasia asioita. Ja ne kielteiset tunteet vaakaa tai mittanauhaa kohtaan kertoo siitä, että oon päässy tosi paljon eteenpäin. Ja että en halua takasin siihen mitä joskus on ollu.
Niin, tällä hetkellä mulla menee syömishäiriön kans tosi paljon paremmin, se ei enää vaikuta mun elämään lähes ollenkaan. Se kuitenkin kulkee mun mukana samalla tavalla kun paniikkihäiriö. Mulla on kuitenkin keinoja siihen, miten saan sen pidettyä poissa arjesta. Välillä täytyy enemmän tsempata syömisten kanssa, mutta suurimmaks osaks ei sen olemassaoloa muista.
Oon onnellinen kun oon päässy tähän pisteeseen. Ja oon vahvempi kun koskaan.
“Henkilö voi esimerkiksi sairastaa laihuushäiriön oirekuvan mukaista syömishäiriön muotoa, mutta hänen painonsa ei ole laskenut niin paljon, että laihuushäiriön diagnoosin voisi asettaa.”
Lainattu teksti on syömishäiriökeskuksen sivulta, aiheesta epätyypillinen syömishäiriö. (Tässä linkki kyseiselle sivulle.) Painoni ei ehtinyt laskea niin paljoa, että olisin “saanut” diagnoosin. Kuitenkin ajatukset ruuan, kehon ja liikkumisen suhteen olivat vääristyneet ja syömisen kontrollointi ja syömisestä seurannut syyllisyys olivat minulle arkipäivää.
Olen kirjoittanut aikaisemminkin syömishäiriöstä, tässä linkkejä teksteihini:
Velkaa keholle
Muutama sana kehopositiivisuudesta
hyvä juuri näin
Opettelen rakastamaan
Hymyn takana
"Olisin ihanampi, parempi ja kauniimpi.."
Tänään kävin toisen kerran samalla ravitsemusterapeutilla. Juteltiin syömishäiriöoireilusta ja -ajatuksista, elämäntilanteesta ja fodmap-ruokavaliosta. Oli mukava jutella vaan siitä, ihmisen kans joka tietää nää jutut kaikista parhaiten. Ravitsemusterapeutti sano mulle että oon paljon vahvemmilla kuin syömishäiriö. Ja ajatukset, joita välillä tulee on enemmän semmosia, että ne muistuttaa mua, että pidän huolta siitä että syömistä en lähe kontrolloimaan. Ja kun mää tunnistan ne ajatukset ja ne riskitilanteet millon syömishäiriöoireet saattais nostaa päätään, niin pystyn sillon skarppaamaan enemmän siihen että syön riittävästi.
On ollu jännä huomata, miten voimakkaita tunnereaktioita itessä herättää vaa´alla käyminen tai mittanauhan näkeminen. Niinkun ravitsemusterapeutti sano, käyn nyt läpi niitä vuoden takasia asioita. Ja ne kielteiset tunteet vaakaa tai mittanauhaa kohtaan kertoo siitä, että oon päässy tosi paljon eteenpäin. Ja että en halua takasin siihen mitä joskus on ollu.
Niin, tällä hetkellä mulla menee syömishäiriön kans tosi paljon paremmin, se ei enää vaikuta mun elämään lähes ollenkaan. Se kuitenkin kulkee mun mukana samalla tavalla kun paniikkihäiriö. Mulla on kuitenkin keinoja siihen, miten saan sen pidettyä poissa arjesta. Välillä täytyy enemmän tsempata syömisten kanssa, mutta suurimmaks osaks ei sen olemassaoloa muista.
Oon onnellinen kun oon päässy tähän pisteeseen. Ja oon vahvempi kun koskaan.
Kommentit
Lähetä kommentti