Pysähdyksiä

Joskus tuntuu, että elämässä on liikaa ärsykkeitä. Jokainen ääni ja valo ja kosketus on liikaa. Pään sisällä kaikki kasvaa suuremmiksi ja suuremmiksi, hallitsemattomasti ja voimakkaasti. Niin paljon, että tulee tunne, ettei enää kestä mitään. Yhtään.

Oon aijemminkin kirjoitellut erityisherkkyydestä täällä blogissani. Nyt oon muutamana päivänä kokenut tuon alussa kuvaamani tilanteen. Aikasemmin pidin tosi tarkasti huolen, että oli päiviä, millon ärsykkeitä oli mahdollisimman vähän. Ja aikaisemmin ahdistus yms tunteet on liittyneet sairauksiini.

Mutta nyt koin muutaman tilanteen, jotka tunnistin selkeästi erityisherkkyyteen liittyviksi. Olo oli väsynyt, keskittyminen oli hankalaa ja pää ei pysynyt mukana, olin hajamielinen ja ärtynyt. Luultavasti en hengittänyt hyvällä tavalla, eli siis tuli jonkunlainen hyperventilaatiokohtaus ja siitä johtuen kädet, jalkaterät ja suu ja suun ympärys puutui ja meni tunnottomaksi. Päässä oli olo, että se oli ahdettu täyteen kaikkea ja mikä tahansa pieni asia saisi koko homman räjähtämään käsiin. Tukalaa.

Ainoo asia, mikä tähän helpotti oli se, että menin vanhempieni sängylle, pimeään ja viileään huoneeseen villapeitto päällä päiväunille, tai sillon iltaunille. En oo varma nukahdinko mutta makasin siellä puolitoista tuntia, jonka jälkeen menin iltapalan kautta yöunille. Seuraavana yönä nukuin 11h.

Uni ei aina mulla nollaa päätä, mutta tuolloin se auttoi. Tuo oli ensimmäinen kerta kun oli tuommoinen olo. Huomasin, että mun täytyy pitää tosi tarkasti kiinni niistä omista rytmeistä ja opetella se pysähtyminen myös semmosina päivinä kun on paljon kaikkee. Ihan oman jaksamisen takia.