ennalleen

Unelmointi, arjen voimavara. Mulla on aina ollu hyvä mielikuvitus ja nautin unelmoinnista. Se antaa mulle voimaa ja iloa normiarkeen. Joku aika sitten, kun masennus oli peittänyt alleen kaiken kauniin, jäi unelmointikin pois. Kun ei nähnyt valoa, ei osannut unelmoida mistään.

Nyt, kun elämä on palaamassa pikkuhiljaa ennalleen, jaksan taas unelmoida. Voi että, miten paljon siitä saankaan. En monestikkaan unelmoi mistään suuresta, tai saavuttamattomasta, mutta moni on asioita, mitkä tiedän jäävän toteuttamatta. Eikä se ole mulle se tärkein asia, ainakaan tällähetkellä. Nyt nautin siitä, kun saan ajatella ja haaveilla.

Moni asia on myös sellainen, minkä tiedän tulevan. Odotan joulua. Viime joulusta kun en muista oikein mitään. Odotan että saan kokea taas sen ihanan tunnelman, kynttilät ja joulukuusen, tuoksut ja värit. Odotan talvea. Lumen kimallusta ja narinaa kenkien alla. Paukkupakkasia ja hiihtokelejä. Lumisadetta katulampun alla ja hiljaisuutta.

Oon saanu taas huomata sen, miten paljon parempi on olla, kun kiinnittää huomiota pieniin hyviin asioihin. Eikä laita rimaa liian ylös arjen sujumisen suhteen. Tässä vaiheessa, kun oon toipumassa masennuksesta, se, että saan laitettua pyykit tai siivottua kodin, jokainen pienikin asia on eteenpäin. Se, että lähdin ihmisten ilmoille, toi mulle pitkäksi aikaa tosi hyvän fiiliksen.

Kuitenkin koitan muistaa sen, että jos ei jaksa, en ole itselle vihainen. Oon koittanut opetella ajattelemaan, että tää on nyt vain tämä hetki. Se ei tarkoita, että oisin epäonnistunut ja laiska, jos joku päivä tai hetki on laiska. Että ei oo vakavaa joskus vaan olla tekemättä mitään. Tai haaveilla viltin alla villasukat jalassa ja hiukset sotkunutturalla.