Olen saanut hymyni takaisin

"Silloin kun ei tiedä mihin menisi, voi aina kuljeskella. Näin voi löytää sinne, minne ei tiennyt kaipaavansa." -Susanna Erätuli

Välivaihe. Se kuvaa elämääni täydellisesti sen jokaisella osa-alueella.
En vielä ole täysin työkykyinen, mutta en enää siellä pohjalla. Vaikka haluaisin olla jo se tavallinen, terve minä, on tämäkin vaihe mentävä läpi. Kasvattavaa tämä ainakin on. Kun enemmän olen sellainen selkeä, mielummin joko-tai, on tässä välillä turhauttavaa vaan haahuilla.

Muutenkin olen kuin kuistilla, josta lähtee monta ovea. En voi valita kuin yhden. Kuitenkin tässä on ihan hyvä olla. Kuisti on kaunis eikä siellä ole liian kylmä. Ei minun tarvitse itseä pakottaa avaamaan mitään niistä ovista. Hetken vielä istun kuistin korituolissa, katson syksyä, jalassa villasukat ja teekuppi kädessä. Vielä joku päivä avaan jonkun nuista kauniista puuovista, painan kahvaa ja vedän raskaan oven auki. Astun uuteen. Taakse jää kuisti, mutta sinnekkin voi aina palata. Siellä on aina viltti ja teekuppi odottamassa. Jos tuntuu siltä.

Tässä matkalla kokonaiseksi, olen alkanut saamaan palojani kokoon. Osa on vielä kadoksissa, ja palojen saumat ja liimaukset tuntuvat vielä selkeästi. Mutta parasta kaikista on se, että olen saanut hymyni takaisin.