Siirry pääsisältöön

Jokainen meistä on arvokas

Kun on olo, ettei ole ratkaisua. Että on umpikujassa. Kun paha olo valtaa mielen, että on omassa itsessään eksyksissä. Paha olo on pimeyttä, jonka läpi ei näy.

Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Itsemurha on viimeinen hätähuuto. 

Maaret Kallio oli blogissaan kirjoittanut toivosta, ja siitä, miten jokainen voi olla toivona toisen toivottomuudessa. Tässä linkki Kallion blogitekstiin.

Itsetuhoisuus on aihe, mistä ei uskalleta oikein puhua. Pelätään ehkä, että leimataan hulluksi. Itsetuoiset ajatukset ja mahdolliset teot voi olla niin pelottavia, hävettäviä ja ns väärän tuntuisia, ettei uskalleta hakea apua. Väärän tuntuisella tarkoitan sitä, että ajatellaan, ettei näin saa ajatella.

Voi myös olla tunne, että ei omat itsetuhoiset ajatukset tai teot ole niin vakavia, että tarvitsisi apua. Kuitenkin, mitä aijemmin saa apua, sitä vähemmillä vaurioilla selvitään. Mahdollisesti se voi pelastaa hengen. Jokainen on avun arvoinen. 

Mietin pitkään, voinko kirjoittaa omista kokemuksista julkisesti nettiin, mutta tulin siihen tulokseen, että vaikka omat kokemukset olisi pieniä ja vaatimattomia, haluan, että kaiken kokoisista ongelmista voidaan puhua. Ei ole olemassa mittaria sille, kenen tarina ansaitsee tulla kuulluksi. Mielestäni jokaisen tarina on kuulemisen arvoinen.

Sillon, kun olin pohjalla, oli tunne, ettei minulle ole täällä mitään. Minulla oli olo, että en ole tarpeellinen, tunsin olevani ylimääräinen. Arvoton. Paha olo peitti kaiken hyvän, mitä minulla oli elämässäni. Musta sumu esti näkemästä elämän kauneuden. Usein ajattelin, että olisi helpompaa, jos ei tarvitsisi olla. En koskaan halunnut kuolla, mutta en olisi jaksanut elää. Ajatus pelotti minua. Pelotti, että joskus pimenee niin paljon, etten enää tiedä mitä teen. Pelkäsin itseäni. En ikinä suunnitellut mitään, koska jo ajatus siitä sai minut kuin lamaantumaan.

Tuolloin minua auttoi äiti. Ajattelen, että äiti piti minut väkisin pinnalla, kunnes jaksoin taas hetken pysyä itse. Äiti oli koko ajan vierellä.

Ja kun en uskaltanut olla yksin, olin usein siskon luona. Siellä vapaaehtoista mielenterveystyötä teki maailman rakkaimmat siskonlapset. Siellä tunsin myös aina olevani tarpeellinen ja tervetullut, tärkeä. Joskus se, että vaihtoi pienimpien vaipat ja sai helpottuneen kiitoksen, auttoi jaksamaan taas vähän ja toi pienen valonsäteen pimeään. Nyt minulle kuuluu hyvää, paljon parempaa, ja olen onnellinen siitä. Ja kiitollinen niille, jotka auttoivat pahimman yli.

Kuitenkin on paljon niitä, joilla ei ole äitiä, eikä ketään muutakaan, joka pitäisi pinnalla. Ei ole mitään, mikä toisi edes hetkeksi valoa. Joskus pimeys, epätoivo ja paha olo on liian suuri, että sitä jaksaisi kestää. Että vaihtoehdot käyvät vähiin.

Pidetään huolta toisista, ja kysytään Mitä kuuluu? Koska se voi pelastaa hengen.

Apua löytyy mm. näistä linkeistä:

Valtakunnallinen kriisipuhelin: https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-el%C3%A4m%C3%A4n-kriiseihin

Itsemurhien ehkäisykeskus: https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/itsemurhien-ehk%C3%A4isykeskus

Sekasin247-chat: https://sekasin247.fi/

Ihanaa päivää kaikille, jokainen on tärkeä. <3

Kommentit