Tiukemmassa otteessa

Kello on kolme yöllä. Uni loppui kesken, eikä tule enää takaisin. Se lähti pois. Tunnen miten se karisee koko kehosta sänkyyn. On pakko nousta. Käyn parvekkeella ja näen postiauton. Olo on yhtäaikaa tyhjä, harmaa ja kuitenkin virkeä.

Päätä särkee. Juon lasin vettä ja otan särkylääkkeen. Menen sohvalle pitkälleen. Selailen kännykkää ja kuuntelen musiikkia. Nukahdan kun kello on lähemmäs kuusi aamulla.

Kolmen ja puolen tunnin jälkeen herään kuumuuteen ja hieman outoon oloon. Päätä särkee yhä. Olo on voimaton. Nukuin yhteensä kuusi tuntia. Aamupala ei maistu, mutta tiedän että jos en syö, en pysy pystyssä. Vaniljakaurajogurtti menee jotenkin alas.

Jaksan juuri ja juuri käydä suihkussa ja siivoilla vähän paikkoja. Haukotus tulee toisensa perään ja ajatukset liikkuvat etanan tahtia. Masennus on ottanut minusta hieman tiukemman otteen. Nukkuminen on hankalaa, joko heräilen tai en saa unta. Normaalisti olen peruspositiivinen, mutta nyt keskiarvofiilis on aikalailla harmaa. Toipumiseen kuuluu takapakit, koitan ymmärtää itseä. Minun ei ole nyt pakko jaksaa olla tehokas ja tekevä. Tärkeintä että teen edes jotain pientä ja saan arkiaskareet tehtyä.

Pikkusisko oli käymässä. Leivottiin yhdessä ja käytiin kaupassa. Kävelylläkin. Tuli tehtyä enemmän asioita, kun oli seuraa. Välillä oltiin hiljaa sohvalla, mutta sekin oli ihanaa kun ei tarvinnut olla yksin. Nautin yksinolosta, mutta toisinaan tarvitsen jonkun että saan tehtyä jotain järkevää.

Lähden käymään kaupassa. Tämän päivän aktiivisin osuus. Ostan pitkästä aikaa cocista. Se virkistää hieman. Sen voimalla kirjoittelen tätä postausta. Toivottavasti Sinulla on kaikki hyvin. Muistakaa levätä, eikä aina tarvitse jaksaa.