Opin lentämään

Eilen illalla itkin. Tai yötä se jo oli. En muista, millon sitä ennen sain itkettyä. Ehkä alkuvuodesta itkin niin paljon, että loppu kyyneleet kesken. Yöllä itkin, koska luin maailman ihanimman runon:

Epätäydellisen täydellinen

Katsoisit kerrankin peiliin hymyillen
itsestäsi iloiten

antaisit virheidesi olla
osana itseäsi
juuri sinua

ajattelisit niitä kauniita
mitä ystävistäsikin ajattelet

iloitsisit siitä kaikesta mitä olet
etkä keskittyisi aina siihen, mitä et ole

sillä tulet aina olemaan se kaikki
mitä nyt olet

se epätäydellisen täydellinen sinä.

-Sinä kesänä sain siivet selkääni, Sini Tervamäki

Tää runo on ihanan Sinin runokirjasta. Nuita runoja oli niin lohduttavaa lukea. Tuntui että lukisi omia kokemuksia ja ajatuksia runomuodossa. Tässä vielä toinen kaunis runo, mikä toi niin hyvän olon. Tunteen, että kaikki järjestyy.

Se kesä

Se kesä oli täynnä vapautta
iltatuulen kuiskauksia
auringon loistavia säteitä
se oli kasvutarinaa onnellisten
oivalluksia maailman

sinä kesänä sain siivet selkääni
opin lentämään
yhä ylemmäs
aina vain

Ne siivet kasvoivat joka iskusta
pienin askelin vahvistuen
ne loivan toivon huomiseen
uskon tulevaan

Ja sinä kesänä nousin korkeammalle kuin koskaan
enkä enää pudonnutkaan.

-Sinä kesänä sain siivet selkääni, Sini Tervamäki

Voisin kirjoittaa tänne vielä monta niin ihanaa runoa, mutta tästä tulis siinä tapauksessa aika pitkä postaus. Käykää kattomassa Sinin blogi (linkki ylempänä). Kiitos Sinille kun kirjotat. <3