Mun syömishäiriö. Eka ajatus on, että eihän mulla oo mitään ongelmaa. No joo, mutta tiiän mää itekkin, että on mulla ainaki niitä syömishäiriön piirteitä. Ei mulla siis oo virallista diagnoosia, eli oon siellä jäävuoressa, pinnan alapuolella. Ne joilla se diagnosoidaan, on siis se jäävuoren huippu.
Mulla nää oireilut alko oikeestaan siitä, kun mulla tuli suolisto-oireita, ja sitä tutkittiin, että mikä on. Sinä aikana mulla tippu paino, ihan vaan sen takia, kun maha ei toiminu normaalisti. Mulla on siis IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Aloin kiinnittämään luonnollisesti enemmän huomiota siihen, mitä syön, että maha pysyis rauhallisena.
Oon luullu, että oon ollu sinut itteni ja oman kroppani kanssa jo pitkään, mutta jälkeempäin aateltuna se itsevarmuus on ollu ehkä joku suojakuori. Maha, se on ollu mulle aina tosi arka kohta. Siitä en oo oikein ikinä tykänny. En tykkää olla rannalla tai uimahallissa. Reidet on toinen. Oon tajunnu, että oon ollu aika tosi epävarma itestä ja omasta kropasta.
Siihen samalle syksylle sattu se, etten voinukkaan olla töissä yhessä päiväkodissa. Jouduin jättämään sen työn, mitä luulin rakastavani. Siitä oon kirjottanut tässä postauksessa. Tunsin, että epäonnistuin. Sitten alko olemaan sitä, että olin tavallaan onnellinen, että paino tippu niin helposti. Onnistuin ees jossain. Koska sittenhän "olisin ihanampi ja parempi ja kauniimpi ja mitä vielä..". Tää kaikki oli sen syömishäiriön ensimmäisiä huijauksia.
Aloin pikkuhiljaa syömään vähemmän, jättämään syömättä ja lisäks olin riippuvainen puntariin ja mittanauhaan. Joka kerran, kun oli saanut vähän pois, olin ilonen. Tai se syömishäiriö oli ilonen. Se oikee minä tiesi joka kerran, ettei sais enää paino tippua, mutta syömishäiriö väitti muuta. Jälkeempäin kirjotettuna tää on oksettavaa, inhottavaa ja niin surullista ja tosi ristiriitasta.
Niin, siitä se sitten lähti. Laihduin, olin väsynyt ja mulla oli kylmä. Sitten loppu seurustelu. Tunsin olevani niin huono, sairas ja vääränlainen. Olin ihan pohjalla.
Oon päässy tosi pitkälle tuosta tilanteesta. Nyt mulla on jo hyvä olo, syön kunnolla enkä ravaa puntarilla. Silti ne ajatukset on vähän väliä tulossa takasin. Mutta ne on pysyny vielä vaan ohikiitävinä pyyntöinä, houkutteluina ja haukkuina. Onneks. Ja koska mää tiiän, ettei ne oo mun omia ajatuksia, vaan syömishäiriön, osaan laittaa niille vastaan.
Vielä on matkaa siihen, että niitä ajatuksia ei tulis ollenkaan, mutta tiiän että se tulee vielä joskus.
Pidetään huolta toisistamme. <3
Tässä vielä tosi tärkee kuva Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n instagramista (@syomishairioliitto)
Mulle kolahtaa eniten kohdat 1 ja 4
Ps. Tästä aiheesta haluan kirjottaa siks, koska tiiän, että meitä on muitakin, ja haluan, että myös "ei niin vakavasta" oireilusta kirjotetaan ja puhutaan. Tää pitää ottaa myös vakavasti, koska katso kohta 9.
Mulla nää oireilut alko oikeestaan siitä, kun mulla tuli suolisto-oireita, ja sitä tutkittiin, että mikä on. Sinä aikana mulla tippu paino, ihan vaan sen takia, kun maha ei toiminu normaalisti. Mulla on siis IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Aloin kiinnittämään luonnollisesti enemmän huomiota siihen, mitä syön, että maha pysyis rauhallisena.
Oon luullu, että oon ollu sinut itteni ja oman kroppani kanssa jo pitkään, mutta jälkeempäin aateltuna se itsevarmuus on ollu ehkä joku suojakuori. Maha, se on ollu mulle aina tosi arka kohta. Siitä en oo oikein ikinä tykänny. En tykkää olla rannalla tai uimahallissa. Reidet on toinen. Oon tajunnu, että oon ollu aika tosi epävarma itestä ja omasta kropasta.
Siihen samalle syksylle sattu se, etten voinukkaan olla töissä yhessä päiväkodissa. Jouduin jättämään sen työn, mitä luulin rakastavani. Siitä oon kirjottanut tässä postauksessa. Tunsin, että epäonnistuin. Sitten alko olemaan sitä, että olin tavallaan onnellinen, että paino tippu niin helposti. Onnistuin ees jossain. Koska sittenhän "olisin ihanampi ja parempi ja kauniimpi ja mitä vielä..". Tää kaikki oli sen syömishäiriön ensimmäisiä huijauksia.
Aloin pikkuhiljaa syömään vähemmän, jättämään syömättä ja lisäks olin riippuvainen puntariin ja mittanauhaan. Joka kerran, kun oli saanut vähän pois, olin ilonen. Tai se syömishäiriö oli ilonen. Se oikee minä tiesi joka kerran, ettei sais enää paino tippua, mutta syömishäiriö väitti muuta. Jälkeempäin kirjotettuna tää on oksettavaa, inhottavaa ja niin surullista ja tosi ristiriitasta.
Niin, siitä se sitten lähti. Laihduin, olin väsynyt ja mulla oli kylmä. Sitten loppu seurustelu. Tunsin olevani niin huono, sairas ja vääränlainen. Olin ihan pohjalla.
Oon päässy tosi pitkälle tuosta tilanteesta. Nyt mulla on jo hyvä olo, syön kunnolla enkä ravaa puntarilla. Silti ne ajatukset on vähän väliä tulossa takasin. Mutta ne on pysyny vielä vaan ohikiitävinä pyyntöinä, houkutteluina ja haukkuina. Onneks. Ja koska mää tiiän, ettei ne oo mun omia ajatuksia, vaan syömishäiriön, osaan laittaa niille vastaan.
Vielä on matkaa siihen, että niitä ajatuksia ei tulis ollenkaan, mutta tiiän että se tulee vielä joskus.
Pidetään huolta toisistamme. <3
Tässä vielä tosi tärkee kuva Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n instagramista (@syomishairioliitto)
Mulle kolahtaa eniten kohdat 1 ja 4
Ps. Tästä aiheesta haluan kirjottaa siks, koska tiiän, että meitä on muitakin, ja haluan, että myös "ei niin vakavasta" oireilusta kirjotetaan ja puhutaan. Tää pitää ottaa myös vakavasti, koska katso kohta 9.
Kommentit
Lähetä kommentti