Paljon uusia asioita, ihmisiä ja tunteita. Kaikki muutaman päivän aikana. Ihania asiota, mutta myös paljon sellaista, joita jännitin, pelkäsin ja huolehdin.
Eilen oli eka käynti Psykiatrian keskuksessa. Se paikka oli ihana. Ja ne ihmiset. Niin huippua, että meillä on mahdollisuus saada apua ammattilaisilta. Vaikka se käynti meni tosi hyvin, olin sen jälkeen tosi väsynyt. Ajatukset harhaili enkä oikein voinu keskittyä. Ootan jo seuraavaa kertaa tosi hyvällä fiiliksellä, eikä ennää tarvii jännittää.
Tänään mulla oli työhaastattelu. Mua jännitti, mutta olin aika innoissani. Kaikki meni hyvin, ja sain töitä. Kävin tänään jo ekaa kertaa tutustumassa vähän siihen mitä siellä tehdään. Pääsin siis semmoseen lahjatavarakauppaan. Siellä tutustumassa ollessa mua alko itkettää. Juttelin yhen työkaverin kanssa, joka oli tosi ymmärtäväinen.
Tuntu, että joku paine kasvo sisällä, ja se piti itkee ulos. Ehkä oli tullu niin paljon kaikkee uutta, ja toisaalta olin jännittänyt tosi paljon, että sitten se keräänty. Ja sitte ku kaikki meni hyvin, niin se purkaantu itkuna. No lähin kotiin ja itkin äitille, joka ymmärsi tosi hyvin. Kun sai syötyä ja itkettyä, niin tuli vaan kauhee väsymys. Nyt oon ihan poikki. Onneks vielä jonkun aikaa on saikkua jälellä, eikä mulla ala täysillä tuntimäärillä. Kyllä tää tästä.
Oon ihmisenä just tämmönen, että kun on paljon kaikkee, niin tarviin tosi paljon aikaa palautua. Ja vaikka nukkuisin hyvin, saatan silti olla tosi väsyny. Oon yhistäny tän piirteen itessä erityisherkkyyteen, ja ehkä pikkuhiljaa opin elämään tämänkin kanssa. Että löytäisi sen rajan, millon on sopivasti tekemistä ja haastetta, muttei liikaa kuitenkaan. Ja että joskus ois vähän enemmän semmosta aikaa, ettei ois suunnitellu mittään. Opettelua tää vaatii, mutta enköhän mää tämänki opi, ku oon oppinuu niin paljon muutaki.
Eilen oli eka käynti Psykiatrian keskuksessa. Se paikka oli ihana. Ja ne ihmiset. Niin huippua, että meillä on mahdollisuus saada apua ammattilaisilta. Vaikka se käynti meni tosi hyvin, olin sen jälkeen tosi väsynyt. Ajatukset harhaili enkä oikein voinu keskittyä. Ootan jo seuraavaa kertaa tosi hyvällä fiiliksellä, eikä ennää tarvii jännittää.
Tänään mulla oli työhaastattelu. Mua jännitti, mutta olin aika innoissani. Kaikki meni hyvin, ja sain töitä. Kävin tänään jo ekaa kertaa tutustumassa vähän siihen mitä siellä tehdään. Pääsin siis semmoseen lahjatavarakauppaan. Siellä tutustumassa ollessa mua alko itkettää. Juttelin yhen työkaverin kanssa, joka oli tosi ymmärtäväinen.
Tuntu, että joku paine kasvo sisällä, ja se piti itkee ulos. Ehkä oli tullu niin paljon kaikkee uutta, ja toisaalta olin jännittänyt tosi paljon, että sitten se keräänty. Ja sitte ku kaikki meni hyvin, niin se purkaantu itkuna. No lähin kotiin ja itkin äitille, joka ymmärsi tosi hyvin. Kun sai syötyä ja itkettyä, niin tuli vaan kauhee väsymys. Nyt oon ihan poikki. Onneks vielä jonkun aikaa on saikkua jälellä, eikä mulla ala täysillä tuntimäärillä. Kyllä tää tästä.
Oon ihmisenä just tämmönen, että kun on paljon kaikkee, niin tarviin tosi paljon aikaa palautua. Ja vaikka nukkuisin hyvin, saatan silti olla tosi väsyny. Oon yhistäny tän piirteen itessä erityisherkkyyteen, ja ehkä pikkuhiljaa opin elämään tämänkin kanssa. Että löytäisi sen rajan, millon on sopivasti tekemistä ja haastetta, muttei liikaa kuitenkaan. Ja että joskus ois vähän enemmän semmosta aikaa, ettei ois suunnitellu mittään. Opettelua tää vaatii, mutta enköhän mää tämänki opi, ku oon oppinuu niin paljon muutaki.
Kommentit
Lähetä kommentti