Se helpottaa aina. Kun saa sanottua ääneen. Vaikka olisi kuinka pahoja ajatuksia, pelottaisi, itkettäisi ja ahdistaisi. Vaikeinta on saada sanottua. Mutta heti kun on sanonut ensimmäisen sanan, se helpottuu.
Oon onnekkaassa asemassa siinä suhteessa, että mulla on maailman ihanin äiti, jolle pystyn puhumaan. Milloin vaan voin sanoa, jos tuntuu pahalta, ja monesti äiti on sen jo huomannut. Ei se aina helppoa oo myöhään illalla tai melkein yöllä soittaa äitille että hei, mulla on paha olla, varsinkin kun monesti tietää, että äitikin on väsynyt. Mutta se helpottaa. Vielä enemmän helpottaa se, kun äiti halaa. Pitää lähellä. Hyväksyy tämmösenä ja rakastaa.
Eilen illalla puhuin äitin kanssa. Oli ollut pidempään paha olo, pahoja ajatuksia. Sanoin äitille, juteltiin, halattiin ja puhuttiin vielä vähän lisää. Ja oli paljon parempi mennä nukkumaan. Ja tämäkin päivä on ollut aivan erilainen. Aurinko paistaa, leivoin brita-kakkua ja käytiin äitin kanssa torilla ja mummilassa. Nyt on hyvä olla.
Masennuksesta toipuminen on vaikeeta, monimutkaista ja se kestää pitkään. Kaks askelta eteen yks taakse. Pienillä askelilla molempiin suuntiin. Joskus muutama isompi askel. Pitäs hyväksyä myös ne takapakit. Ois niin helppo vaan syyä lääkettä ja elää normaalia elämää, mutta ei se vaan niin oikein mene.
Mulla on maanantaina eka käynti kotikaupunkini psykiatrian keskukseen. Ootan sitä ehkä vähän jännittyneenä, mutta enemmän innoissaan. Että sais työkaluja syksyyn ja elämään muutenkin. Että oppis kohtaamaan ne pahat ajatukset, ja ehkä ennaltaehkäsemään niitten tulemista. Oppis syömään oikein, ja ettei se syöminen ois koko ajan mielessä.
Nyt just mulla on hyvä olo. Muistakaa halata toisianne ja kysyä kuulumisia. Muistakaa välittää. <3
Oon onnekkaassa asemassa siinä suhteessa, että mulla on maailman ihanin äiti, jolle pystyn puhumaan. Milloin vaan voin sanoa, jos tuntuu pahalta, ja monesti äiti on sen jo huomannut. Ei se aina helppoa oo myöhään illalla tai melkein yöllä soittaa äitille että hei, mulla on paha olla, varsinkin kun monesti tietää, että äitikin on väsynyt. Mutta se helpottaa. Vielä enemmän helpottaa se, kun äiti halaa. Pitää lähellä. Hyväksyy tämmösenä ja rakastaa.
Eilen illalla puhuin äitin kanssa. Oli ollut pidempään paha olo, pahoja ajatuksia. Sanoin äitille, juteltiin, halattiin ja puhuttiin vielä vähän lisää. Ja oli paljon parempi mennä nukkumaan. Ja tämäkin päivä on ollut aivan erilainen. Aurinko paistaa, leivoin brita-kakkua ja käytiin äitin kanssa torilla ja mummilassa. Nyt on hyvä olla.
Masennuksesta toipuminen on vaikeeta, monimutkaista ja se kestää pitkään. Kaks askelta eteen yks taakse. Pienillä askelilla molempiin suuntiin. Joskus muutama isompi askel. Pitäs hyväksyä myös ne takapakit. Ois niin helppo vaan syyä lääkettä ja elää normaalia elämää, mutta ei se vaan niin oikein mene.
Mulla on maanantaina eka käynti kotikaupunkini psykiatrian keskukseen. Ootan sitä ehkä vähän jännittyneenä, mutta enemmän innoissaan. Että sais työkaluja syksyyn ja elämään muutenkin. Että oppis kohtaamaan ne pahat ajatukset, ja ehkä ennaltaehkäsemään niitten tulemista. Oppis syömään oikein, ja ettei se syöminen ois koko ajan mielessä.
Nyt just mulla on hyvä olo. Muistakaa halata toisianne ja kysyä kuulumisia. Muistakaa välittää. <3
Kommentit
Lähetä kommentti