Yks ilta menin melkein tavallisesti nukkumaan. Juttelin muutaman kaverin kanssa ja kirjotin vielä päiväkirjaa. Aloin nukkua, mutta uni ei tullut. Pyörin sängyssä, läräsin kännykkää, luin kirjaa. Päässä risteili miljoonia ajatuksia. Ne ei päästänyt rauhaan, vaikka sain ne muka ajateltua loppuun.
Oli sekava olo. Väsytti, muttei nukuttanut. Välillä ahdisti niin, että satutin itseä.. Sitten kun menin parvekkeelle kuuntelemaan lintujen laulua, olin onnellinen. Tai en ehkä onnellinen, mutta kaikki oli hyvin. Siinä hetkessä. Vaikka muutama hetki aikaisemmin ahdisti ja oli paha olla. Tutui oudolta, ehkä vähän ontolta ja todella sekavalta.
Katselin auringonnousua ja mietin, minäkö masentunut. Miten koko homma on ees mahdollinen. Eihän minunlaisten luonnonlapsien kuulu masentua. Saati sairastua syömishäiriöön. Oli kylmä, mutten jaksanut välittää. Kun tulin sisälle, en tuntenut jalkoja.
Aamusta luin päiväkirjaa, jonka ensimmäinen teksti on kirjoitettu vähän yli vuosi sitten. Itketti, kun luin miten hukassa olin jo silloin. Tuli epätoivoinen olo, kun silloin jaksoin uskoa, että kaikki menee vielä hyvin. Kunnes tuli syksy, joulu ja tammikuu. Melkein jokainen teksti kertoo ahdistuksesta ja pelosta, pahasta olosta ja itseinhosta. Tämä on kestänyt pidempään kun muistin. Ehkä parempi ettei kaikkea muista.
22.3.18 olin kirjottanut näin: Masennus, keskivaikeen ja vaikeen väliltä. Nyt tällä kaikella paskalla on nimi. Ja lisäks syömishäiriön piirteitä.
Tuona päivänä tää kaikki sai nimen. F32.10 Keskivaikea masennustila. Ja siitä päivästä lähtien oon koittanu parantua. Tiiän että tää on sairaan hidas ja pitkä matka, mutta välillä tuntuu, että on vaan enemmän huonoja päiviä. Tai en tiiä. Kun en muista. Koska masennus.
Oli sekava olo. Väsytti, muttei nukuttanut. Välillä ahdisti niin, että satutin itseä.. Sitten kun menin parvekkeelle kuuntelemaan lintujen laulua, olin onnellinen. Tai en ehkä onnellinen, mutta kaikki oli hyvin. Siinä hetkessä. Vaikka muutama hetki aikaisemmin ahdisti ja oli paha olla. Tutui oudolta, ehkä vähän ontolta ja todella sekavalta.
Katselin auringonnousua ja mietin, minäkö masentunut. Miten koko homma on ees mahdollinen. Eihän minunlaisten luonnonlapsien kuulu masentua. Saati sairastua syömishäiriöön. Oli kylmä, mutten jaksanut välittää. Kun tulin sisälle, en tuntenut jalkoja.
Aamusta luin päiväkirjaa, jonka ensimmäinen teksti on kirjoitettu vähän yli vuosi sitten. Itketti, kun luin miten hukassa olin jo silloin. Tuli epätoivoinen olo, kun silloin jaksoin uskoa, että kaikki menee vielä hyvin. Kunnes tuli syksy, joulu ja tammikuu. Melkein jokainen teksti kertoo ahdistuksesta ja pelosta, pahasta olosta ja itseinhosta. Tämä on kestänyt pidempään kun muistin. Ehkä parempi ettei kaikkea muista.
22.3.18 olin kirjottanut näin: Masennus, keskivaikeen ja vaikeen väliltä. Nyt tällä kaikella paskalla on nimi. Ja lisäks syömishäiriön piirteitä.
Tuona päivänä tää kaikki sai nimen. F32.10 Keskivaikea masennustila. Ja siitä päivästä lähtien oon koittanu parantua. Tiiän että tää on sairaan hidas ja pitkä matka, mutta välillä tuntuu, että on vaan enemmän huonoja päiviä. Tai en tiiä. Kun en muista. Koska masennus.
Kommentit
Lähetä kommentti