Siirry pääsisältöön

Rohkeudesta

Joskus sitä miettii, että miks kirjotan tätä kaikkee julkisesti. Oon useemman kerran aatellu sitä että oikeesti kuka vaan voi lukea näitä juttuja musta. Ihan kuka vaan. Ja kirjotanko liian suoraan asioista. Kaunistelematta.

Mutta toisaalta. Mulla on sairaus, ja monihan kirjottaa sairauksista. Jos mulla oliskin epilepsia tai diabetes, ja kirjottaisin siitä, niin olisko se sama asia. Niin, ymmärrän sen, että mielenterveysongelmiin liittyy tietynlainen häpeä, ehkä leimaantumisen pelkokin. Jos mää kertoisin työhaastattelussa että mulla on epilepsia, siihen lääkitys ja tällä hetkellä hyvin hallinnassa, en usko että se vaikuttais sen enempää. Mutta jos vaihtais tuohon epilepsian paikalle masennus..?

Tai jos mää kerron uudelle tutulle, että mulla on diabetes tai reuma, en usko että kukaan kovinkaan hätkähtäis. Mutta entä jos sanon, että mulla on syömisen kanssa ollu ongelmia ja masennus, voi se jollekkin olla niin kova paikka, ettei tarvii uuestaan tavata.

Toki nykyään, kun näistä puhutaan, on se leimaantumisen pelko, häpeä ja muu negatiivinen suhtautuminen vähentynyt, ja mielenterveysongelmiin osataan suhtautua ihan niikun muihinkin terveyteen liittyviin pulmiin ja haasteisiin.

Ymmärrän kyllä historian vaikutuksen tähän ja oon onnellinen että elän 2010-luvun Suomessa, enkä 1900-luvulla.

Mulle on sanottu että oon rohkee kun puhun näistä avoimesti. Niin, varmasti oon omalla tavalla rohkee, ja tiiän ettei kaikki halua näin julkisesti puhua ongelmistaan. Enkä tunne olevani millään tavalla erityisen rohkee, mutta koska tää on mulle luonteva tapa käsitellä asioita niin haluan siks kirjottaa.  Haluan myös olla osana muuttamassa sitä mielikuvaa mielenterveysongelmista. Ja olla tekemässä tästä aivan normaalia. Että joskus ois se tilanne, ettei kenenkään tarviis pelätä mennä lääkäriin, tai juttelemaan jollekkin siitä että on paha olla. Että semmonen ihminen menis lääkäriin yhtä lailla kun toinen nivelkivun tai migreenikohtausten takia. Vois samalla tavalla varata ajan ja kertoo, että tarvii vähän jeesiä. Ettei välttämättä pärjääkkään yksin.

Koska eihän meistä kukaan pärjää yksin. Pitäkää huolta toisista. <3

Kommentit

  1. Voii.. tähän oli tosi hyvin kiteytetty tärkeä asia. Ei oikein oo mitään lisättävää. Ihana sä, ku kirjotat näistä ❤❤

    VastaaPoista

Lähetä kommentti