Toukokuun alku. Kuuntelen, miten sade ropisee punaiselle peltikatolle. Miten minä olen tässä? Istun, sopivan tyytyväisenä, vähän väsyneenä mutten nuutuneena. Miten oikein olen selvinnyt. Kun pari kuukautta sitten olin lähes sairaalakunnossa. Vähän sitä itsekkin ihmettelen. Istun kotona, läppärini eessä, eikä mulla oo mitään hätää.
Kun joku aika sitten elämässä oli synkkää, mustaa ja pimeää. Edessäpäin ei näkynyt edes pieniä valopisteitä. En uskonut, että jaksan. Yksin en olisi jaksanutkaan.
Kun alkoi olla vähän enemmän oireita, soitin kotikaupunkini nuorisovastaanottoon ja sovin ajan. Oon onnellinen, että hain apua ajoissa. Siellä olen käynyt jo jonkun aikaa, ja kun kohta täytän 20, saan lähetteen kaupunkini psykiatriseen keskukseen. Siellä olisi tarkoitus käydä niin kauan, kun on tarvetta. Ootan toisaalta jo aika innolla.
En tiedä, mistä se voima tuli, jonka avulla jaksoin kaikista synkimmät päivät ja viikot. Missään vaiheessa en halunnut kuolla, mutta tuntui, että olisi helpompi olla, jos ei olisi. Ehkä syvällä sisimmässä oli halu elää, jaksaa ja joskus tulevaisuudessa auttaa muita ihmisiä, joilla on paha olla. Tiesin, että tämä mitä koen ja olen kokenut on joskus arvokasta tietoa ja taitoa. Ja jos joskus on mahdollisuus, haluan käyttää sen hyödyksi.
Itse olen omassa kotikaupungissani saanut ihanaa apua ja hoitoa, eikä sitä ole tarvinnut kauaa odottaa. Se on hyvä sattuma. Toivon, että joku viisas jossain ymmärtäisi, että kun varhaiseen apuun ja tukeen satsattaisiin kunnolla, olisi se rahallisesti ja inhimillisesti erittäin positiivinen asia. Ja kun itse on saanut niin hyvää apua, haluan joskus olla auttamassa muita.
Pitäkää huolta itsestä ja läheisistä, hakekaa apua, jaksakaa siihen asti, että sitä apua saa. <3
Kun joku aika sitten elämässä oli synkkää, mustaa ja pimeää. Edessäpäin ei näkynyt edes pieniä valopisteitä. En uskonut, että jaksan. Yksin en olisi jaksanutkaan.
Kun alkoi olla vähän enemmän oireita, soitin kotikaupunkini nuorisovastaanottoon ja sovin ajan. Oon onnellinen, että hain apua ajoissa. Siellä olen käynyt jo jonkun aikaa, ja kun kohta täytän 20, saan lähetteen kaupunkini psykiatriseen keskukseen. Siellä olisi tarkoitus käydä niin kauan, kun on tarvetta. Ootan toisaalta jo aika innolla.
En tiedä, mistä se voima tuli, jonka avulla jaksoin kaikista synkimmät päivät ja viikot. Missään vaiheessa en halunnut kuolla, mutta tuntui, että olisi helpompi olla, jos ei olisi. Ehkä syvällä sisimmässä oli halu elää, jaksaa ja joskus tulevaisuudessa auttaa muita ihmisiä, joilla on paha olla. Tiesin, että tämä mitä koen ja olen kokenut on joskus arvokasta tietoa ja taitoa. Ja jos joskus on mahdollisuus, haluan käyttää sen hyödyksi.
Itse olen omassa kotikaupungissani saanut ihanaa apua ja hoitoa, eikä sitä ole tarvinnut kauaa odottaa. Se on hyvä sattuma. Toivon, että joku viisas jossain ymmärtäisi, että kun varhaiseen apuun ja tukeen satsattaisiin kunnolla, olisi se rahallisesti ja inhimillisesti erittäin positiivinen asia. Ja kun itse on saanut niin hyvää apua, haluan joskus olla auttamassa muita.
Pitäkää huolta itsestä ja läheisistä, hakekaa apua, jaksakaa siihen asti, että sitä apua saa. <3
Kommentit
Lähetä kommentti