Siirry pääsisältöön

Annoin mahdollisuuden

Voisin kirjottaa linnun laulusta ja auringon paisteesta. Helteestä, hyvin nukutusta yöstä tai korjatusta lampusta. Voisin kirjottaa kesästä ja kauniista kotikaupungista.

Haluan kirjottaa, mutta nyt en osaa, ainakaan nuista yllämainituista.

Haluaisin kirjottaa yksinäisyyden tunteesta, syömisen vaikeudesta ja siitä, miten asioiden tekeminen vaatii liikaa. Miten tulevaisuus pelottaa, eikä siihen ole tällä hetkellä luottoa. Että syksy pelottaa jo valmiiksi, vaikka pitäisi osata nauttia nyt kesästä.

Kun treenaaminen on mukavaa, mutta kun teen sitä väärästä syystä. Koska en tykkää omasta kropasta. Ainakaan just nyt. Tämä aamu on osittain niitä päiviä, mistä oon jo aijemmin kirjottanut tänne.

Annan silti tälle päivälle mahdollisuuden. Nyt on kuitenkin vasta aamupäivä. Vaikka tekis mieli luovuttaa tän päivän suhteen, koitan jotenkin pitää mielen avoimena. En oo toiveikas, mutten toivotonkaan.

Jännittää vähän, kun kirjotan tänne näin avoimesti. Näin avoimesti en oo puhunu kun rakkaimmalle ystävälleni. Mutta vaikka vähän pelottaa, niin kirjotan silti. Koska tää auttaa. Tää auttaa mua, kun kirjotan ajatukset auki, ne ei enää vie niin paljon voimia. Tää on mulle terapiaa.

Edit. Onneksi annoin mahdollisuuden. Oli ihana päivä. Nyt voisin kirjottaa kukkien istutuksesta, kirpparilta löytyneistä mukeista, ihanista kavereista, letuista ja pihasaunasta. Mustarastaan laulusta, ja siitä miten nuiden avulla sai lomaa masennuksesta.

Kommentit