Mieleni Maassa

Maaret Kallio kirjoitti uusimmassa kolumnissaan  toivovansa uuden vuosikymmenen ajaa ohi yltiöyksilöllisyyden korostamisen ohi, kohti aidompaa inhimillisyyttä ja rikkaampaa toivoa. Tätä toivon minäkin. Viime vuosina on tuntunut, että minä, minä ja minä, itsekeskeisyys ja oma napa, on ne asiat, joihin kiinnitetään huomiota niin paljon, että unohdetaan, että täällä me olemme yhdessä, toinen toisiamme varten. Miten minä koen asiat, miltä minusta tuntuu, miten minua tulee kohdella. Ja ei, omaa itseä ei toki kannata unohtaa. Mutta herää kysymys, milloin katsoit ympärillesi, milloin viimeksi teit jotain hyvää toiselle? Mikä fiilis siitä tuli? Joulu on aikaa kun ihmiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen, auttavat vähävaraisia perheitä, jotta jokaiselle tulisi joulu, vievät lahjoja joulupatoihin. Ja se on ihanaa, se on oikein ja niin kuuluukin toimia. Mutta miksi vain jouluna? Kun vuosi vaihtuu, moni tekee lupauksia laihdutuksesta, terveellisestä elämäntavasta, elämänmuutoksista tai...

Kuinka sinä puhut toisille somessa? Kun on näyttö mihin katsoa. Lähetä painike aivan sormen vieressä. Ei ole oikeita silmiä, joita kohti katsoa, ei ihmistä, jolle kertoa. Sanoa ikävästi, haukkua, juoruta, satuttaa. Kun et näe sitä, miltä sanasi toisessa tuntuvat. Erään julkisuuden henkilön kuva laittoi minut miettimään. Tai tarkemmin tämän kuvan kommentit. Kuvassa oli kolme iloista ihmistä. Kommentteja ei ollut vielä paljoa, kun itse näin kuvan, mutta jo niistä muutamasta nousi silmiini aikuisten ihmisten kommentit, joissa toisessa toivottiin kuolemaa kiertoilmaisulla kerrottuna eräälle näistä henkilöistä. Toisessa sanottiin, miten ei ikinä voisi olla samassa tilassa yhden henkilön kanssa. Luultavasti nuo kommentit eivät koskaan saavuta tätä kyseistä henkilöä. Enemmän minua jäi mietityttämään se, miten vanhemmat ihmiset käyttäytyvät somessa, antaa esimerkkiä nuoremmille käyttäjille. Mainittakoon vielä, että kuvan julkaisseella on runsaasti nuoria faneja, jotka nämäkin kommentin tul...